Myönnän mun elämä heittelehtii, en pelaa enää pelii rehtii.

"Mitä oisit mieltä sellasesta et laitettais lähetettä jonnekin kelan tukemaan terapiaan?"

"öööö..."

"Meillä ei täällä oo potilaat yleensä kun vuoden ja sitten lähetetään jonnekin muualle."

"Okei, kai se on sit ihan hyvä... 

Mut en haluu vielä, kun stressaa nyt kaikki muukin ihan tarpeeks!"

"Joo no katotaan sitten parin kuukauden päästä.

Musta tuntuu että psykoterapia vois olla aika hyvä juttu. Siellä pystyy käydä useitakin vuosia."

Mä haluan olla terve jo silloin toukokuussa.

Haluan näyttää että kyllä mä selviän ilman vuosien terapiajaksoja.

Haluan elää ilman lääkkeitä.

Maata bikinit päällä rannalla, nauttia kesästä, syödä jäätelöä, nähdä ystäviä, juosta kaatosateessa vain siksi että se on hauskaa, uida häpeämättä itseäni, tuntea aallot jalkoja vasten, kuivattaa hiukset lämpimässä tuulessa.

Olla onnellinen.

"Ootko sä käyttänyt niitä rauhottavia?"

"Eeen, kun... en halua käyttää niitä ruoka-ahdistukseen ja sit vertaan aina ahdistusta siihen mitä se oli sillon vähän aika sitten. Ja ajattelen että ei oo mitään järkee käyttää, kun se ahdistus on kuitenkin helpompaa kun sillon. Tai en tiedä..."

"Onko se sit nyt vähän silleen että kestät enemmän?"

"Mmm...nii varmaanki"