Mä raotan mun maailmaa, sä taidatkin jo tuntee mut.

En kestä tätä taukoa.

En kestä itteeni.

En kestä mun läskejä.

2 välipalakeksiä, nakki, 3 dominokeksiä, lasi maitoa, 4 dl mehua

onko tuo vittu liikaa yhdelle päivälle!?

Jos vielä liikun niin miten vitussa mun paino ei laske!

Ja miten mulle voidaan lisätä diagnoosi F50.2 Ahmimishäiriö

vittu bulimia

jos mä en edes ahmi (tai jos pussillinen karkkia ja kaksi suklaapatukkaa syötynä kolmen tunnin aikana on ahmimista niin sitten?) enkä enää oksenna niin usein, niin miten mulla helvetti voi olla vittu bulimia saatana!

Olen niin kyllästynyt kaikkeen.

Siihen että kun asiat on just niinkun niitten haluaiskin olevan, niin puhelin soi ja joku kertoo iloisella äänellä että sun elämä meni kuule just nyt aika lailla vituilleen "nyt on tämmönen tilanne, et jos pystytään tehdä näin niin mennään ihan samoilla suunnitelmilla, mut jos ei niin sit me ei ehkä voida ottaa sua".

Miksi nyt? Enkö mä hetken olisi saanut olla taas onnellinen.

Mä en pysty syömään, koska mulla ei ole nälkä.

Ja kun mulla on nälkä niin haluan olla syömättä.

Anteeksi.

Enkä usko enää huomiseen.

Sain tänään päivällä alas kolme keksiä. Vatsa kurisi, mutta mitään ei tehnyt mieli syödä. Mulle jäi ihan tosi paha mieli eilisestä. Mä vaan luotin siihen terveydenhoitajaan. Mä ajattelin, että se ei anna diagnoosien vaikuttaa sihen, mitä se musta ajattelee. Ajattelin, että se kohtelee mua ihan samalla lailla kuin toisiakin.

Olin näköjään väärässä.

 

Mua loukkaa se, että se oli ensimmäinen ihminen, jolle puhuin avoimesti ongelmistani. Ja se tekee mulle näin. Sovitaanko, ettei oteta tavaks? Ne sanat on kaikuneet mun päässä koko päivän. Ettei oteta tavaks. Mitä se sillä tarkoitti?

 

Tuntuu kamalalta jauhaa tätä samaa koko ajan, mutten voi sille mitään, että se harmittaa. En voi sille mitään, että en vaan pysty unohtamaan niitä sanoja.

 

Kulkeeko diagnoosien leima mukana aina? Laitetaanko jokainen mun kipu ja kolotus henkisen pahan olon ja masennuksen piikkiin? Pystyykö kukaan enää koskaan pitämään mua normaalina?

Kun paluuta ei voi ostaa.

Eilisen arvaus meni oikein. Vaaka pääsi käyttöön heti suihkun jälkeen. Mutta toisin kuin ajattelin, se ei näyttänytkään niin pahoja lukemia kuin pelkäsin.

Vatsa tuntuu aivan täydeltä, vaikka olenkin syönyt vähemmän kuin muutamaan päivään. Suklaata meni tänään vain sata grammaa! Huomenna voisin yrittää pärjätä 75 grammalla ja ylihuomenna viidelläkymmenellä. Ehkä sitä ei kannata ottaa ihan kerralla pois. Hiljaa hyvä tulee. Toivotaan.

Vaikka tiedän kaloreiden olevan alle kulutuksen, tekee mieli oksentaa. Olen huomannut, että minulle tulee tarve oksentaa nykyisin jokaisen aterian jälkeen. Aikaisemmin sitä tapahtui vain illalla. Illalla uskoin poistavani koko päivän kalorit. Nyt en enää usko. Tuntuu, että on poistettava ne heti syömisen jälkeen. Pelkään sortuvani.

Miten tämä tällaiseksi meni? Kohta on kolme vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran ahmin. Karkin himo oli jotain niin käsittämätöntä. Sitä en enää sen jälkeen ole kokenut. Se oli niin voimakas. Liian voimakas. Söin kuusisataa grammaa suklaata yhdeltä istumalta. Ahdistuin ja lähdin lenkille. Löysin tieni pienelle hiekkatielle. Oli aivan hiljaista. Vain minä, metsä ja ahdistus. Jos vain kokeilen..

Elin pari kuukautta aivan normaalisti. Sitten normaali ruoka alkoi ahdistaa liikaa. Halusin päästä siitä eroon ja muistin kuinka helppoa se voikaan olla. Sen piti tapahtua vain kerran, mutta tavallaan jäin koukkuun. Muistan vielä kuinka ajattelin, että "tämä on jo neljäs kerta kun oksennan". Putosin laskuissani kärryiltä kun kerrat alkoivat olla jokapäiväisiä.

Ylä-asteella kauhistelin tekstiä terveystiedon kirjassa. Pyrkii pääsemään eroon syömästään ruuasta itse aiheutetun oksentamisen avulla. Kuka hullu niin tekee?  Kysyin diagnooseistani viime viikon terapiassa. Toinen meni ohi korvien...toinen: bulimia.