"Siitä on nyt kaksi viikkoa kun me viimeks nähtiin.. mites on menny?"
"Töks töks töks..."
"No mites ruokailut?"
Kaivan esiin ruokapäiväkirjani.
"Mä tiiän, ettet sä tykkää tästä."
"No sillähän ei oo mitään väliä, tykkäänkö mä siitä vai en.
"Mut eihän sulla mitenkään liikaa oo näitä herkkuja ollut, jos tästä nyt jotain positiivista haluaa löytää."
No okei, oli tuo nyt aika kauniisti sanottu mun naurettavista ruokailuyrityksistä. Kyllä mä tiedän, että parantamisen varaa on. Mutta kun se on niin saat***n vaikeeta alkaa yhtäkkiä syömään niinkun joku käskee. Miten se ei sitä tajua? No joo, sanoohan se ymmärtävänsä ja blaablaa. Mut pitäis vaan uskaltaa kokeilla. Niin helposti se kävis.
No okei, oli tuo nyt aika kauniisti sanottu mun naurettavista ruokailuyrityksistä. Kyllä mä tiedän, että parantamisen varaa on. Mutta kun se on niin saat***n vaikeeta alkaa yhtäkkiä syömään niinkun joku käskee. Miten se ei sitä tajua? No joo, sanoohan se ymmärtävänsä ja blaablaa. Mut pitäis vaan uskaltaa kokeilla. Niin helposti se kävis.
Viime kerralla mulle sanottiin, että "kun mä vaan saisin pienen näytteen sulle siitä olotilasta, kun ei tarvii ajatella ruokaa ollenkaan".
Kun mä vaan saisin näytteen siitä olotilasta, kun ruokaa on ajateltava kaksneljäseitsemän. Tajuisit todella, mitä tää on.
Kun mä vaan saisin näytteen siitä olotilasta, kun ruokaa on ajateltava kaksneljäseitsemän. Tajuisit todella, mitä tää on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti