Viikon tauko kirjoittamisesta. En tiedä, oliko hyvä vai huono asia, mutta tehty mikä tehty.
Kävin tänään terveydenhoitajalla ja ravitsemusterapiassa. Molemmista jäi ihan hyvä mieli. Ravistemusterapian jälkeen päätin taas, että kyllä tämä tästä. Mä pystyn vähentämään herkkujen syöntiä ja pystyn lisäämään oikean ruoan määrää. Pystynpystynpystyn! Tuli niin kamala häpeän tunne, kun koko pitkän kuukauden aikana en ollut osannut tehdä minkäänlaista parantamista, missään asiassa. Päin vastoin - otin jopa takapakkia. Terapeutin mukaan sekin pitää kestää.
"Mitä mä sun kanssa nyt teen?...
tuo kuukauden tauko tuntuu aika pitkältä ajalta, jos ehdit aina unohtaa kaiken ja muutamaa päivää ennen meidän tapaamista vaan yrität parantaa. Mitä mieltä oisit jos tulisit jo kahden viikon päästä?"
"Onko sulla kotona jotain vihkoa, johon voisit merkitä aina syömisiä? Jos mä annan täältä, saat valita..."
"On mulla."
"Valitse vaan. Mä en halua jättää sen varaan, jos sulta ei kotoa löydykään."
Poistuin vastaanotolta mukanani pieni vihkonen, tulevia stressintuottajia varten. Mä haluan kirjoittaa siihen jokaisen suupalan. Mä oikeesti haluan. Mä haluan muuttaa ruokailutottumuksia, mä haluan parantua. Haluan olla terve. Ja mä pystyn siihen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti