Liiallisen torkun käytön seurauksena en ehtinyt syödä aamiaista ja kouluruokailusta pääsin ovelasti livistämään. Istuudun polin odotushuoneen sohvalle kuorimani mandariinin kanssa. Käteni tärisevät ja vatsa huutaa tyhjyyttään. Ehdin syödä mandariinistani puolet ennen kuin joku astuu sisään samaan huoneeseen. Suloinen, luinen tyttö, joka riisuttuaan ulkovaatteensa kiiruhtaa wc:hen. Yhtäkkiä vatsani täyttyy ja syömistä odottava puolikas mandariini tuntuu ylitsepääsemättömältä esteeltä. Työnnän lohkon suuhuni, pureskelen sen ja kävelen roskakorille. Sivupöydällä seisovasta muovipikaritornista yksi jäsen päätyy piilottamaan hedelmänpuolikasta.
Paksu talvitakki päätyy vatsani eteen piilottamaan ahdistusta, kun tyttö astelee takaisin huoneeseen. Ja jää seisomaan.
Hän seisoo rauhallisena lehtivalikoiman vieressä. Hän seisoo. Minä läski istun ja syön. Miksiköhän tyttö on niin laiha?
...
"Älä nyt loukkaannu,mut... pärjäät sä kotona? Kun muitakin vaihtoehtoja on. Joskus voi olla parempi olla sairaalahoidossa, jos tuntuu, ettei pärjää..."
"Pärjään."
"Ootko sä miettiny sellasta vaihtoehtoa?"
Joo tietty, joka päivä. Enhän mä muuta teekään. Okei, olen ehkä vähän allapäin, mut ei mua nyt minnekään laitokseen tarvitse passittaa.
"Pärjäät sä nyt varmasti siellä kotona?
Tarviisitko sä sairauslomaa? On nimittäin tosi paljon ihmisiä, jotka vaan paahtaa eteenpäin ja sitten lopulta romahtaa, kun ei ole osannut levätä ajoissa. Voisit tehdä sellasia asioita, joista tykkäät. Ei ois mitään, mitä ois pakko tehdä.
Voisitko miettiä sitä? Me voidaan täällä kirjoittaa sulle saikkua, jos tuntuu siltä.
Tehdäänkö niin, et jos seuraavalla kerralla on samanlainen olo, niin mietitään sitä sairaslomaa?"
Paljon kysymyksiä. Kyyneleet valuvat terapeutin ladellessa uusia ja kysyessä välillä mielipidettäni ja olotilaani.
"Mites se seuraava aika? Millon sulle käy? Jää nyt kyllä huoli sinusta, pärjääthän sä varmasti?
Muista, että me ollaan täällä sun takia. Me halutaan auttaa sua, sulla on monta tukijaa ympärilläsi. Jos loppuviikosta tulee tosi paha olo niin voit soittaa vaikka meidän lääkärille."
Keskityn terapeutin sanoihin, vaikka tuijotan tyhjyyteen. Puen samaan aikaan ulkovaatteita päälleni ja yritän olla itkemättä.
"Saako sua halata?"
Hämilläni nyökkään ja pillahdan itkuun terapeutin puristaessa kätensä ympärilleni.
"Itke vaan."
Ja minä itken. En enää muuta osaakaan tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti