Pikkuisen parempi olo kuin eilen. Parempikin tosin voisi olla.
Istun yksin makuuhuoneessani ja mietin eilistä. Silmäni ovat turvonneet ja päätä särkee. En ollut pitkään aikaan itkenyt ahdistuksen vuoksi niin paljon kuin yöllä. Enkä pitkään aikaan haluaisi sitä tehdä uudestaan.
Pelkään uutta ahdistuskohtausta. Pelkään, että teen jotain sellaista, mitä ei voi enää peruuttaa. En haluaisi. Haluaisin elää. Vielä monta vuotta. Haluaisin valmistua ammattiin, päästä töihin, mennä naimisiin ja saada lapsia. En haluaisi jättää elämääni kesken näin nuorena. Haluisin saavuttaa jotakin suurta. Jotain, josta olisin ylpeä koko loppuelämäni. Jotain, jota arvostaisin itsessäni. En haluaisi kuolla niin, että jäisin yhä haaveilemaan.
Ja mä teen kaikkeni, etten anna periksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti