Olin pari päivää täysin toisten armoilla. Oli syötävä sitä mitä toiset tarjosivat, mitä toisilla oli kaapissa. Ei vaakaa mukana, kuten yleensä, eikä mitään tietoa nykyisestä painosta. Muuta kuin että se on varmasti enemmän kuin eilen. En halua syödä tuota miksi laitat tuohon tuota miksi teet tuon noin. Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Rankkaahan se oli on, mutta mä selvisin.
Tänään ruokailin yhdessä Mintun kanssa. Ensin poukkoilin kaupassa toisesta päästä toiseen päähän, kun en osannut päättää mitä voisimme syödä. Lopulta varttia ennen sulkemisaikaa sujautin paniikissa pussillisen lihapiirakoita ostoskoriin. Katsoin ravintosisällön vasta kotona. Lähes kolmesataa kaloria per piirakka! Miksen ottanut nakkeja, tai vaan leipää ja hedelmiä, miksi on pakko syödä ruokaa? Söimme myös paljon irtokarkkeja. Ajattelin syöväni hyvällä omalla tunnolla, mutta ilmeisesti karkit olivat liikaa lihapiirakkaläskienergiapommin jälkeen. Minun oli pakko ihan pikkuisen avittaa refleksejäni suihkussa. Ihan pikkuisen vain. Olo tuntui huomattavasti paremmalta sen jälkeen.
Ruokapöydässä Minttu yllätti ja säikäytti minut täysin.
"Etkö sä koskaan juo maitoa?"
"Juon mä joskus..."
Mutta kannattais juoda jos ei juo niin luusto haurastuu ja tulee osteoporoosi ja saa murtumia ja maito on hyvää ja terveelllistä ja juo rakas lapsi sun maitos... Niin voimaton olo. Kymmenen vee kysyy niin tärkeän kysymyksen. Haluaisin vastata myöntävästi ja pitää luennon maidon hyvistä vaikutuksista. Mutta en voi. Tee kuten minä sanon, älä kuten minä teen. Tuo on niin huono opetustapa ja mä tiedän sen. Mä haluaisin vaan olla se isosisko, joka elää kaikin puolin terveellisesti ja josta nuorempi ottaa mallia. Hävettää, kun en sitä ole.
Haluaisin aloittaa karkkilakon. Tiedän pystyväni siihen heti kun päätän, mutta.... Pelkään, että alan syödä jotain paljon pahempaa kuin karkki. Leivoksia tai jotain suolaista, joka turvottaa. Pelkään, että lihon karkkilakon aikana, vaikka tarkoitus on päinvastainen. Tekisi niin mieli yrittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti