Söin juuri neljä suklaapatukkaa yhteen pötköön. Läskiläskiläskiläskiläski. Tekisi mieli mennä oksentamaan, mutten uskalla. Joku voi kuulla. Vaikka se joku tietää minun tekevän niin, en siltikään halua hänen kuulevan. Se tekee tästä liian todellista.
Huomenna on soitettava terapeutille. Viikko ilman tapaamisia alkaa vaikuttaa. En tahdo puhua, mutten tahdo olla puhumattakaan. Kunpa voisin siirtää ajatukseni hänen päähänsä, niin minun ei tarvitsisi liikuttaa edes huuliani. Suun aukominen vie kamalasti voimia. Kuluttaakohan se myös kaloreita?
Tänään päätin aloittaa karkkilakon. Viikonloppuna päätin olla käymättä vaa`alla viikkoon. Seuraavan kerran saan astua sille perjantaina. Ahdistus on valtava. Tuntuu, että lihon jo pelkästä ajatuksesta, etten saa mitata painoani. Ajattelin viikon ajan korvata vaakaa mittanauhalla. Vielä en ole siihen koskenut. Pelkään, että luvut ovat paisuneet kymmenellä sentillä viime kerrasta. Ehkä huomenna...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti