Tunkea naamariin, vaikka yhtään ei tee mieli.
Ahdistua sokerin määrästä, kaloreiden kulutuksesta, painon nousemisesta.
Pilata koko päivä vain sillä, ettei jaksanut syödä terveellistä, ravitsevaa aamiaista.
Eilinen meni nopeasti. Oli ohjelmaa, oli ystäviä.
Illalla alkoi ahdistaa. Istuttiin pienessä huoneessa, puhuttiin asioista. Ne asiat olivat minulle liikaa. Joku niissä sai ahdistumaan. Rintaa puristi, tuntui, etten saa henkeä, en voinut puhua, en liikkua. Voimani katosivat hetkeksi.
"Onko joku hätänä? Oot ollu aika hiljaa."
"Ei."
Lähdin eri suuntaan kuin ystäväni.
"Pärjäätkö sä?"
"Joo."
Kotona käperryin päiväpukeissa olevalle vuoteelle koristetyyny tiukasti syliin puristettuna. Painoin jalat kippuraan ja vakuuttelin itselleni, että tulen viimeistään huomenna katumaan, jos nyt etsin veitsen sivelemään rannettani.
Huomaan puhelimeeni tulleet tekstiviestit. Ystävältä.
"Olet ihana."
"Sinäpäs!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti